ARVO

Virtuaalinen piirroshevosten keskiarvorakennearvostelu

6. tilaisuus, toukokuu 2019


Säännöt:

- Tilaisuuteen otetaan maks. 20 hevosta arvioitavaksi
- Yhdeltä omistajalta maks. 1 hevonen tilaisuuteen
- Hevosella täytyy olla sivuillaan piirretty rakennekuva
- Tammat vähintään 4 vuotta, orit/ruunat vähintään 3 vuotta
- Sivuilta tulee selvitä vähintään hevosen rotu, sukupuoli ja ikä
- Uusinta-arvioon ilmoitettavan hevosen arvostelussa on täytynyt olla vähintään yksi tilaisuus välissä

VIP 17.5.2019, tai kun tilaisuus on täynnä

Osallistuminen Keskustassa muodossa:
6. tilaisuus
Omistaja - <*a href="http://-alkuinen osoite">Hevosen nimi<*/a>

POISTA TÄHDET!

Tuomarit: Jesse, Sage, Niina ja Lynn & aputuomarina Heidi N.


Tuomariksi? Tuomarilta vaaditaan ainoastaan näyttöä aktiivisuudesta virtuaalimaailmassa (esimerkiksi linkki omaan talliin tai vaikka yksityisen sivuille), anonyymien sekä epäaktiivisten tuomareiden välttämiseksi. Tuomarin ei tarvitse olla piirrosharrastaja, ainoastaan kiinnostus rakenteiden arvioimiseen riittää. Tuomarit saavat selkeät raamit arvioitavista osa-alueista, joista antavat numerohaarukan mukaan mielestään hevosen ansaitsemat pisteet. Hevosen lopullinen palkinto määräytyy kaikkien tuomareiden antamien pisteiden keskiarvon mukaan. Tuomarointi sitoo ainoastaan yhteen tilaisuuteen ja sen saattamiseen loppuun: jokaisessa tilaisuudessa tuomarit rekrytoidaan uudelleen.

Aputuomariksi? Helmikuun tilaisuudesta alkaen osallistujamäärää on nostettu kahteenkymmeneen. Tilaisuuksiin otetaan aputuomari, joka pisteyttää tarvittaessa tuomareiden piirtämillä kuvilla osallistuvat hevoset. Aputuomarilla on muita vähemmän arvioitavaa, ja tehtävä sopii kiireisempäänkin aikatauluun tai henkilölle, joka on kiinnostunut kokeilemaan tai harjoittelemaan tuomarointia.


Tuomarirekry ja osallistuminen Keskustassa


TULOKSET:


A) Crimis - Hercules v.d. Amarant
18+16.5+17+17, ka: 17.125p - Laatu Ori
"Ryhdikäs, rakenteeltaan hieman etupainoinen hevonen, joka voisi olla esitetty otollisemmassa lihaskunnossa. Viehättävä, persoonallinen olemus. Musta väri toteutettu hyvin."

B) Alexiina C. - Storyteller’s Dollmaker
15+16+18+16, ka: 16.25p - Laatu Tamma
"Kaunisilmeinen ponitamma. Pystyt vuohiset, painunut selkä, takakorkea. Sievä, täyteläisesti toteutettu väritys."

C) Jesse - Naturaali Haartätäkki
15.5+15+15+14, ka: 14.875p - Oiva Ori
"Uusinta-arvio. Hyvä rotuleima, ruunamainen ja paikoin kehittymätön. Hyvin pysty lapa, heikkoasentoiset etujalat. Sopusuhtainen runko, hyvin kulmautuneet kintereet. Etupää hieman raskaan näköinen."

D) Teemu N. - Bubblegumwar GEA
12+13+16+12, ka: 13.25p - Oiva Ori
"Ilmeikäs pää, vahva kaula. Korkea säkä, hyvin kulmautunut lapa, mutta piirtymättömät ryntäät. Rungoltaan kehittymätön."

E) Kioja - Rosegarden’s Witchcraft
20+18+16+18.5, ka: 18.125p - Laatu Tamma
"Hyväleimainen, hienossa kunnossa esitetty hevonen. Etupainoinen, takaosa pieni. Upea tekniikka, joskin jalat hyvin tummat, mikä hieman vaikeuttaa arvostelua."

F) Jannica - Virmalan Mustahelmi
17+16+17+16, ka: 16.5p - Laatu Tamma
"Nätti väritys. Lempeä katse, hyvin toteutetut vuohiset. Pää suurehko, runko tasapainoinen, takajalkojen asennot epävarmat."

G) Amanda S. - Leafocean Zei
18.5+18+17+18, ka: 17.875p - Laatu Ruuna
"Kaunis. Persoonallinen tekniikka ja ilmeikäs hevonen. Pitkäkaulainen korkeasäkäinen ratsuhevonen, jolla saisi olla vahvempi takaosa."

H) Anne - Sepp’s Nuclear
15+15+15+17, ka: 15.5p - Laatu Tamma
"Aavistuksen ylhäälle kiinnittynyt silmä, pieniturpainen. Avorunkoinen. Kaunis väritys ja persoonallinen ilme."

I) sarqquu - Antikvarkki
22+19+19+21, ka: 20.25p - Valio Ori
"Erityisen onnistunut väritys ja yksityiskohdat, eloisa ja valpas olemus. Hyvät leimat. Sopusuhtainen rakenne."

J) Isabella - Austria x
20+18+16+19, ka: 18.25p - Laatu Tamma
"Persoonallinen, uniikki piirrostekniikka. Hyvät leimat, korkea arabiveriprosentti näkyy ilahduttavasti. Kuvan yleistunnelma vangitseva."

K) Niina - Thistle
17+17+18.5+17, ka: 17.375p - Laatu Ori
"Pää ja kaula suuret rotupiirteetkin huomioiden. Kaviot hankalasti arvosteltavissa. Valppaan oloinen, onnistunut väritys. Takaosa aavistuksen lihakseton."

L) Daniel S. - Sinevan Enchanti
18+19.5+18+20, ka: 18.875p - Laatu Tamma
"Persoonallinen väritys, valpasilmeinen. Aavistuksen pitkäkorvainen, sopusuhtainen ja ikäänsä sopivan näköinen. Hännässä erityisen miellyttävä tekniikka."